torstai 13. lokakuuta 2016

Kesävaellus Lapissa

Lähdimme melko ex tempore poikaystävän kanssa viikon vaellukselle elokuussa. Vaelluskohteeksi valikoitui Pohjois-Suomessa sijaitseva Urho Kekkosen kansallispuisto. Ennen lähtöä kävimme ostamassa UKK:n kartan ja ruuat kuudeksi päiväksi. Ostimme valmiita ateria-ratkaisuja (kuten pastoja ja patoja joihin tarvitsi lisätä vain veden), nuudeleita, fettucinia, puurohiutaleita ja lisäksi kuivasimme reissua varten jauhelihaa. Ostimme myös joitain välineitä ja tarvikkeita, mutta suurimman osan saimme lainaksi poikaystävän perheeltä. Kävimme myös lainaamassa kirjastosta äänikirjoja pitkää automatkaa varten.

Ajomatka kesti noin 13 tuntia pysähdyksineen. Pääsimme perille Kiilopäähän myöhään illalla, mutta lähdimme kuitenkin kävelemään neljän kilometrin matkan ensimmäiselle autiotuvalle, jonka lähellä yövyimme teltassa. Aamulla meitä odotti ikävä kylmyys ja sade. Pakkasimme kuitenkin reippaasti kamat ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti Suomunruoktua. Pidimme retken ensimmäisen lounastauon Suomunlatvan laavulla.



Matkamme jatkui Suomunruoktulle, jonne jätimme rinkat ja poikkesimme kevyemmällä varustuksella Kopsusjärvelle ja takaisin. Söimme Kopsusjärven nuotiopaikalla hyvää tex mex pataa nuudelien kera.



Minä kuvasin kukkasia samalla kun poikaystävä kalasti - tällä kertaa ei napannut, vaikka pinnassa kävikin paljon kaloja.


Palasimme retkeltämme takaisin Suomunruoktuun, jossa pääsimme suorittamaan ensimmäisen joen ylityksemme. Vesi oli kylmää, mutta onneksi olimme ottaneet crocsit mukaan, niin ylitys oli melkein ihan mukava. Teimme ylityksen tämän komean tuvan kohdalla, joka oli aikoinaan kultamiesten rakentama sauna, mutta sittemmin museoitu autiotupa. Päätimme olla yöpymättä Suomunruoktussa ja jatkoimme matkaa Aitalammelle, jossa yövyimme teltassa.


Matkalla yöpymispaikalle minäkin intouduin vähän heittelemään ja saimme kummatkin taimenia, jotka olivat valitettavasti alamittaisia. Kovia taistelijoita ne olivat kuitenkin kokoonsa nähden! Aitalammella vietetyn yön jälkeen suuntasimme Tuiskukurulle päin. Matkan varrella löysimme valtavasti kantarelleja ja keräsimme niitä ainakin litran. Niitä oli niin paljon, ettemme edes keränneet kaikkia. Näimme myös tunturisopulin!


Tuiskukurussa oli paljon ihmisiä, joten emme edes pysähtyneet sinne vaan jatkoimme suoraan matkaa Luirojärvelle. Jouduimme siellä ylittämään Luirojoen päästäksemme Luirojärven autiotuville. Illalla söimme juustopastaa itsekeräämiemme kantarellien kera - oli herkullista! Myöhään illalla poikaystävä kävi vielä kalassa ja nappasi reissun ensimmäisen ahvenen.



Jalat alkoivat olla jo aika kipeät ja väsyneet, joten päätimme pitää rinkattoman lepopäivän ja kävimme huiputtamassa Sokostin. Sokosti on UKK:n korkein tunturi: 718 metriä merenpinnan yläpuolella. Lähtiessämme Luirojärveltä kohti Sokostia bongasimme kuukkeleita, jotka olivat hauskoja otuksia.


Sokostin huipulta näimme kuinka saderintamat pyyhkivät Luirojärven yli. Luirojärvi oli muuten oikein viihtyisä yöpymispaikka paitsi, että siellä satoi jatkuvasti pieniä kuuroja.



Sokostin huipulta avautui hienot maisemat. Söimme huipulla eväät ja suuntasimme sitten takaisin leiriin.



Palattuamme takaisin Luirojärvelle kävimme vielä kalassa illalla. Minä sain muutaman hauen (joita emme tosin ottaneet), mutta poikaystävä sai kolme hienoa ahventa, joista yksi oli ihan valtava.



Illan ruokalistalla oli itsepoimittuja ja -kalastettuja herkkuja.


Seuraavana päivänä lähdimme taas matkaan. Jouduimme ylittämään isot suoalueet ja onnistuin kastelemaan kenkäni ja sukkani täysin. Suuntasimme kohti Lankojärveä, mutta päätimme yöpyä sen sijaan Rautuojalla nuotiopaikalla, sillä Lankojärvelle meno olisi ollut ylimääräinen koukkaus matkaamme. Kävimme kalastamassa taas, mutta emme saaneet saalista, vaikka poikaystävällä olikin hyvänkokoinen harjus kiinni. Hän sai myös perhovälineillä hauen, jonka päästimme pois.



Päästäksemme Rautuojalle, jouduimme ylittämään tuon kuvassa näkyvän joen, jonka vesi oli niin kylmää, että se sattui. Oli aika järkyttävä, mutta hauskalla tavalla mielenkiintoinen kokemus.






Huomatkaa (ei ole tosin pakko) komea hyttysenpurema otsassani. Yllättävää kyllä, tähän siihen asti matkaa hyttyset eivät olleet pahasti häirinneet olemassa olollaan.


Rautuojalta suuntasimme viimeiselle yöpymispaikallemme Rautulammelle. Sen reitin varrella olikin sitten aivan älyttömästi hyttysiä.


Meitä vastaan tuli polulla tämä suloinen pikkulintu, tunnistaako joku lajia? Luulemme, että se voisi olla joku kirvinen.



Paistoimme viimeisen illan kunniaksi lettuja, nam! Letuista tuli lopulta hyviä, vaikka niiden paistaminen trangialla olikin aluksi aika tuskaista. Jos olet joskus kokeillut, you know what I'm talking about. Seuraavana päivänä lähdimme tunturien poikki takaisin Kiilopäähän.



Siihen asti matkan varrella olimme nähneet paljon erilaisia eläimiä, mm. tunturisopulin ja kuukkeleita, mutta poroista emme olleet nähneet muuta kuin yhden etääntyvän poron pepun ja paljon poron papanoita. Viimeisenä päivänä sitten vihdoin näimme ihan oikeita poroja, joita lähdin seuraamaan (jahtaamaan) yhtä rinnettä ylös. Porot vähän ihmettelivät, että miksi joku seurasi heitä kamera heiluen.



Loppumatkan kävelimme leveää hiekkatietä. Palasimme takaisin Kiilopäähän, jonka hotellista olimme varanneet huoneen yhdeksi yöksi itse asiassa Sokostin huipulla, koska siellä toimi netti hyvin.


Oli mukavaa päästä suihkuun ja vessaan ja oikeaan sänkyyn teltassa vietetyn vajaan viikon jälkeen. Toisaalta huomasin, että vaellus mahtoi olla onnistunut, sillä en tuntenut mitään valtavaa helpotusta palatessani takaisin sivistykseen. Samanlaisen vaelluksen voisi tehdä joskus uudestaankin, ehkä seuraavalla kerralla koiran kanssa?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti