sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Pohdintaa kesästä ja koulusta

Minun pitäisi olla kirjoittamassa infektioepidemiologian kotitenttiä, mutta koin houkuttelevammaksi muokata valokuvia, kirjoittaa blogia sekä katsoa Idolsia. Kakkosvuosikurssilla kuulimme huhuja, että kolmonen on sitten tosi iisi vuosi: ei ole tenttejä, pelkkiä ryhmätöitä ja tosi rentoa. Onko opetusta muutettu jotenkin radikaalisti vai miksei minulla ole yhtään rento olo? To-do -listalta löytyy kotitenttiä, ryhmätyötä, parityötä, tietokoneharjoituksia, taudinpurkausharjoituksia ja vertaisarviointeja, joiden lisäksi parin viikon päästä alkaa patologian obduktiot eli raadonavaukset, joihin kuuluu patologian kertausta, avaustekniikan opettelua sekä avauspöytäkirjojen kirjoittamista. Työmäärä lievästi masentaa, vaikka aiheet ovatkin mielenkiintoisia.


Kesällä tuli tehtyä reippaasti töitä klinikkaeläinhoitajana ja minusta tuntuu, että opin ja kehityin hurjasti! Pääsin myös tutustumaan pariin Tartossa opiskelevaan tulevaan kolleegaan, jotka olivat huipputyyppejä ja joiden kanssa pystyi hyvin samaistumaan töihin ja opiskeluun liittyviin pulmiin ja oivalluksiin. Töissä pääsin näkemään enemmän leikkauksia ja klinikan rytmissä pysyi paremman mukana, kun siellä kävi miltei päivittäin. Työt jatkuvat nyt myös syksyllä parilla päivystysvuorolla viikossa.

Työnteko oli kesällä mukavaa, kun ei tullut mitään läksyjä, mutta toisaalta loppua kohden alkoi tehdä taas mieli päästä luennoille kuuntelemaan ja oppimaan sekä saada arki rullaamaan normaalisti. Oli tosi piristävää nähdä tuttuja naamoja loman jälkeen ja päästä kuulemaan kavereiden kuulumisia. Nyt tuntuu siltä, että me aletaan vihdoin päästä niin sanotusti asiaan, kun opinnot alkavat painottua enemmän käytäntöön kuin teoriaan. Tällä hetkellä on meneillään infektioepidemiologian kurssi, jolla opimme esim. mitä kuuluu tehdä erilaisissa tautitapauksissa ja minkälaiset eläintaudit uhkaavat Suomea. Myöhemmin on sitten luvassa mm. johdannot kliiniseen pieneläin-, hevos- ja tuotantoeläinlääketieteeseen sekä farmakologiaa, diagnostista kuvantamista ja lihantarkastuskurssi. Lisäksi ensi vuoden puolella on viikon jakso Mäntsälässä tuotantoeläinsairaalalla sekä teurastamoharjoittelu. Kaikkea jännää on siis vielä edessä!


Täytyy myöntää, että tällä hetkellä on kyllä välillä vähän ikävä niitä löysiä lomapäiviä. Ruoho näyttää vihreämmältä aina siellä missä ei itse ole, vai miten se nyt menikään. Mutta vihreästä ruohosta puheen ollen, tänään oli todella kaunis päivä ja päätin ottaa ihan kameran mukaan päivälenkille. Ihan kivoja kuvia tuli vai mitä olette mieltä? Miten teillä muilla on alkanut tai jatkunut koulut ja työt kesäloman jälkeen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti